Ympäristöä ajatellen
Yksi Pieni viestintätoimisto ei maailmaa pelasta, mutta pyrimme silti mahdollisimman hyvin huomioimaan toiminnassamme myös ympäristönäkökohdat. Tiedostamme toki sen, että esimerkiksi yritystoiminnan käynnistämisen yhteydessä hankkimallamme uudella teknologialla on oma ympäristökuormituksensa, mutta näitäkin hankintoja pohtiessamme olemme nähneet hieman vaivaa ympäristön hyväksi.
Liikkuminen
Sekä päivittäiset työmatkat että asiakaskäynnit hoituvat julkisilla kulkuvälineillä, ellei henkilöauton käyttäminen ole aivan välttämätöntä. Siksi yritys ei edes omista autoa, vaan käytämme tarvittaessa omistajan matalapäästöistä ajoneuvoa. Sijaintimme Tampereen keskustassa mahdollistaa tehokkaan operoinnin julkisilla kulkuvälineillä ja rohkaisee myös asiakkaitamme niiden käyttämiseen. Tammikuussa 2010 otimme käyttöön työsuhdematkalipun.
Painotuotteet
Kun me saamme päättää painotalon, käytämme Pohjoismaisella joutsenmerkillä merkittyä kirjapainoa. Pyrimme myös mitoittamaan painosmäärät mahdollisimman tarkasti oikein.
Energia ja kierrätys
Pyrimme minimoimaan toimistomme energian ja materiaalien kulutuksen. Käytämme materiaalit mahdollisuuksien mukaan uudelleen, ja lajittelemme jätteemme. Vältämme tarpeetonta tulostamista.
Tekniikka
Teknisten laitteiden valitseminen on monen asian kompromissi. Graafisessa työskentelyssä laitteilta vaaditaan tiettyä suorituskykyä, mikä rajaa valinnan mahdollisuuksia. Valintoja tehdessämme ympäristökuormitus on kuitenkin ollut yksi kriteereistä. Tietotekniikkamme on kevyttä (kannettavat alle 2 kg, näytöt 4 kg, tulostin/skanneri 9 kg) sekä energiaa säästäviä (EPEAT Silver ja Gold, Energy Star 4.1 ja 5.0). Järjestelmäkameran rungon ja objektiivien odotettavissa oleva käyttöikä on hyvin pitkä.