Pieni viestintätoimisto - <!-- DATE -->

Viestintä kuuluu kaikille

Pienen yrityksen tai yhteisön edustajan on helppo ajatella, ettei viestintä koske minua. Viestintä on kuitenkin keskeinen osa organisaation kaikkea toimintaa, vaikka toiminta olisi pienimuotoistakin. Usein viestinnäksi mielletty esiintyminen joukkoviestimissä, nettisivuilla ja mainonnassa on vain jäävuoren huippu, sillä viestintä liittyy moneen toiminnan osa-alueeseen laskulomakkeesta toimipaikan sisustukseen sekä palavereissa esiintymisestä sidosryhmälehtiin.

Toiminnan kannalta kriittiset sidosryhmät muodostavat käsityksensä edustamastasi yrityksestä tai yhteisöstä juuri viestinnän perusteella - kaikkihan tietävät ensivaikutelman ratkaisevan merkityksen. Myös tiedon välittyminen halutulla tavalla kohderyhmälle ei ole aina itsestäänselvyys. Asiantuntija-avun käyttäminen voi olla paitsi järkevää, myös taloudellisesti varsin kannattavaa. Viestintätoimiston asiantuntemuksen saa käyttöönsä usein kohtuullisilla kustannuksilla, ja alan ammattilainen tekee työn tehokkaasti ja laadukkaasti. Kukin tehköön mitä parhaiten osaa!

Viestintä epäonnistuu - paitsi sattumalta

Jäävuorista puheenollen: Professori Osmo A. Wiio valottaa kirjassaan viestinnän ongelmia osuvasti Titanicin kohtalon avulla. Loistoaluksen edellä kulkenut Caledonia havaitsi edessä jäävuoren. Caledonia väisti vuoren ja varoitti Titanicia sähköttämällä. Titanicin tärkeille matkustajille saapui kuitenkin samaan aikaan monia muitakin sanomia, ja tieto hautautui muiden viestien alle. Tieto ei mennyt perille. Törmäyksen jälkeen Titanicin sähköttäjä kutsui Caledoniaa apuun, mutta vastaanottaja oli jo unten mailla. Perämies kuuli morsetuksen, mutta ei ymmärtänyt sanomaa. Kun radioyhteyttä ei saatu, Titanicin kapteeni käski ampua hätäraketit. Punaisia raketteja ei kuitenkaan löydetty, joten käytettiin valkoisia ilotulitusraketteja. Caledoniassa hymyiltiin: taas siellä juhlitaan. Sanoma ymmärrettiin väärin.

Wiion mielestä viestintä on luotu epäonnistumaan (kts. Wiion lait), mutta ei silti vaivuta synkkyyteen. Vaikka viestinnän hyötysuhde olisikin vain 0 - 5 prosenttia, kannattaa tähdätä edes siihen viiteen suunnittelemalla ja toteuttamalla viestintää parhaalla mahdollisella tavalla. Viestintä kun on ainoa tie vaikuttamiseen.

Kohderyhmä keskiössä suunnittelussa

Sisältö ja ulkoasu ovat luonnollisesti viestintätuotteiden tärkeimmät ominaisuudet. Upea ulkoasu ei pelasta heiveröistä sisältöä, mutta toisaalta hyväkään sisältö ei saavuta vastaanottajaa ilman viimeisteltyä ulkoasua. Molempien kivijalka on kuitenkin toimiva kohderyhmäajattelu: On välttämätöntä oivaltaa kenelle viestitään ja mitä se viestinnältä edellyttää. Toki toteutukseen vaikuttavat myös muut tekijät, kuten käytettävissä oleva budjetti ja aika. Katso lisätietoja viestinnän suunnittelusta.

Teot linjassa viestien kanssa

Jos kuluttajaneuvoja on autokorjaamon paras kirjekaveri, on turha viestiä laadukkaasta palvelusta. Jomman kumman on sopeuduttava - joko viestin tai laadun. Jos viestintä ei saavuta kohderyhmien hyväksyntää, on yrityksellä tai yhteisöllä dosentti Leif Åbergin mukaan kolme mahdollisuutta:

1) jos perusviesti ei ole olennainen, sen voi hylätä
2) jos mielikuva on väärä, voidaan sitä pyrkiä muuttamaan tehostetulla viestinnällä
3) jos perusviesti on tärkeä, mutta negatiiviset mielikuvat ovat oikeita, on muutettava tekoja ja viestittävä tehokkaasti muutoksesta.

Apua viestintätoimistosta

Menestyksekäs viestintä ei ole helppoa, mutta ei mahdotontakaan. Viestintätoimiston asiantuntemuksen hyödyntäminen parantaa sekä viestinnän laatua että toiminnan tehokkuutta, kun jokainen osaaja keskittyy omimpaan alaansa. Pienen viestintätoimiston vahvuuksiin kuuluvat monipuolinen osaaminen (esimerkiksi asiakaslehden tai esitteen koko tuotantoprosessi), paneutuminen pienenkin asiakkaan tilanteeseen ja tavoitteisiin sekä kohtuulliset kustannukset. Nettisivuprojekteissa tarjoamme toteutusta helppokäyttöisen julkaisujärjestelmän avulla, jolloin asiakas voi halutessaan jatkaa itse sivujen päivittämistä. Tervetuloa asiakkaaksemme!

> Etusivu
> Seuraava sivu




2_oikeapalkki_yhteystiedot.gif
©2010 Pieni viestintätoimisto Tampere oy

<!-- URL -->