Pieni viestintätoimisto - <!-- DATE -->

Pienet hinnat

Ilmaisia lounaita ei ole, sen paremmin kuin lomia, koulutuksia tai sairauspoissaolojakaan - mutta me vaan emme laskuta niistä. Laskutamme oikeasti tehdystä työstä, jolloin tiedät mitä saat. Olemme myös siitä poikkeuksellinen viestintätoimisto, että julkaisemme tuntihintamme.

Pieni viestintätoimisto laskuttaa pääsääntöisesti tehdyistä, tehollisista työtunneista. Näin työn tekeminen tulee myös asiakkaalle edullisimmaksi ja joustavimmaksi. Hankkeelle voidaan sopia budjettikatto, laskutettavien tuntien enimmäismäärä. Tarvittaessa teemme myös urakkatarjouksia tarkoin rajatuista työtehtävistä.

Meillä kaikki tunnit ovat saman hintaisia, oli kyse sitten visuaalisesta suunnittelusta, kirjoittamisesta, sparrauksesta, taittamisesta tai valokuvauksesta. Myös otettujen valokuvien rajoittamattomat käyttöoikeudet sisältyvät tuntiveloitukseen (kuvissa mahdollisesti esiintyvillä ihmisillä saattaa kuitenkin olla vaikutusta käyttöoikeuksiin).

Haluamme palkita suurimpia asiakkaitamme edullisemmilla tuntihinnoilla. Mitä suurempia asiakkuuksia meillä on, sitä vähemmän aikaa ja rahaa kuluu oman työn markkinointiin sekä toimistorutiineihin.

Tuntihinnat

asiakkuus veroton verollinen
  0-19 h / kk 49,00 59,78
20-39 h / kk 48,00 58,56
40-59 h / kk 47,00 57,34
60-79 h / kk 46,00 56,12
80-99 h / kk 45,00 54,90
> 100 h / kk 43,00 52,46

Verottomiin hintoihin lisätään arvonlisävero (tällä hetkellä 22 %). Tuntihinnat koskevat Pieni viestintätoimisto Tampere oy:n itse tekemää työtä (mahdollisten alihankkijoiden käytöstä sovitaan erikseen). Lisäksi veloitetaan matkakulut sekä mahdolliset tavallisesta poikkeavat materiaalikulut sopimuksen mukaan. Ellei toisin sovita, asiakas vastaa nettisivuihin käytettävän julkaisujärjestelmän ja verkkotunnusten kustannuksista sekä painotuotteiden painokuluista.

Esimerkkejä työkokonaisuuksista

Vaikka perusperiaatteena on tuntihinnoittelu ja asiakkaiden tarpeet ovat kovin yksilöllisiä, olemme koonneet tähän joitakin arvioita pk-yrityksen tai muun pienen yhteisön työkokonaisuuksista.

PIENI STARTTIPAKETTI
---------------------------------
perusilme
(logo, värit, muodot, fontit)
Hinta-arvio, alkaen 150 € + ALV

PIENI NETTIPAKETTI
---------------------------------
(perusilme olemassa)
julkaisujärjestelmän avaus,
valikkorakenne, tyylit,
ylä- ja alapalkit, suppean
sisällön taitto (n. 10 s.),
perusteiden käyttöopastus
Hinta-arvio, alkaen

690 € + ALV

PIENI ESITE
--------------------------------
(perusilme olemassa)

4 x A5 tai vastaava taitto
(tyylit, tekstiä ja kuvia),
peruskuvankäsittely,
kielen stilisointi, muutama
graafinen elementti
Hinta-arvio, alkaen

275 € + ALV

PIENI POWERPOINT
---------------------------------
(perusilme olemassa)
Powerpoint-pohja ja kuuden
dian esitys (tekstiä + pari
kuvaa), kielen stilisointi
Hinta-arvio, alkaen 190 € + ALV




2_oikeapalkki_yhteystiedot.gif
©2010 Pieni viestintätoimisto Tampere oy

<!-- URL -->