Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 1: Yrittäjyys

Yrittäjäksi voi pyrkiä, päätyä tai joutua. Useimmille se on kuitenkin oma valinta, joten ammattiosaamisen, elinkelpoisen liikeidean ja taloudellisten mahdollisuuksien lisäksi edellytyksenä voi pitää kiinnostusta yrittämiseen. Jos kiinnostus kohdistuu ainoastaan omaan ammattialaan, voi yrityksen pyörittämisestä tulla turhan raskasta. Yrittäminen on kokonaisvaltaista – palvelut voi aina ostaa asiantuntijalta, mutta yrittäjän on oltava kiinnostunut esimerkiksi yrityksen taloushallinnosta ja markkinointiviestinnästä.

Yrittäjyys tarjoaa mahdollisuuden tehdä omaa juttua, omalla tavalla ja omaksi hyödyksi, mutta toisaalta yrittäminen on myös riski. Erityisen suuri riski on silloin, jos perheen toimeentulo on täysin aloittavan yrityksen varassa. Hyvänkin liikeidean jalostuminen kannattavaksi toiminnaksi voi viedä kauan, joskus se ei tapahdu koskaan. Yrittäjyys on elämäntapa, joten jos haluat jättää työasiat tyystin vaihtaessasi vapaalle, voi palkkatöissä pysyminen olla järkevämpää. Perustamisesta kannattaa keskustella luotettavien ja osaavien ihmisten kanssa. Uusyrityskeskukset tukevat maksutta tulevia yrittäjiä. Yrittäjyyden hyviä ja huonoja puolia tulee mieleen yhtä monta – kyse on siitä, kummat ovat itselle tärkeämpiä.

Yrittäjyyden plussia ja miinuksia:

+ oma juttu omalla tavalla
+ työtä omaksi hyödyksi
+ vapaus
+ joustavuus
+ varma työpaikka
+ mahdollisuus menestykseen    

 päätökset on tehtävä itse
 kokonaisvaltaisuus (tuppaa hallitsemaan ajatuksia)
 byrokratia (väistämätöntä, vaikka ulkoistaisikin palveluita)
 vaatii ainakin aluksi palkatonta tai pienipalkkaista työtä
 usein epäsäännölliset työajat ja epävarmat ansiot
 mahdollisuus epäonnistumiseen (taloudellinen riski)

Yksi juttu vielä. Älä anna ympäristön paineiden (= kasvun, työllistämisen ja kansainvälistymisen korostuminen julkisuudessa) latistaa intoa. Suomi on täynnä yksinyrittäjiä, joiden tarkoituksena on vain työllistää itsensä. Kokemuksista voi lukea vaikka tämän blogikirjoituksen.


Yritysviestinnän ABC:ssä seuraavaksi: Perustukset  [edellinen aihe]

© Pieni viestintätoimisto Tampere oy